lauantai 4. tammikuuta 2014

Jouluisia puuhia

Kameran johto jäi Suomeen, joten blogi tulee hetken olemaan puhelimen kuvien varassa ja joululoman kuvat jäänevät kameraan.

Joulu pyhineen vietettiin Suomessa maaseudulla. Oli ihanan perinteisiä suomalaisia asioita: riisipuuroa, jouluruokaa, saunomista ja joulupukkikin kävi kylässä.

Englannissa joulua vietetään jonkin verran eri tavalla. Aattoa täällä ei vietetä ja se on normaali työpäivä. Englantilaisiin jouluperinteisiin kuuluu, että aattoiltana lapset ripustavat takan reunukselle sukat lahjoja varten. Takan edustalle jätetään porkkana porolle ja joulupukille mince pie (makea piiras, jossa sisällä on kuivatuista hedelmistä tehty tahna) ja pieni lasi viskiä. Aamulla herkut ovat sitten kadonneet ja lahjat ilmestyneet paikalle. Lahjoista ainakin osa avataan heti aamulla.

Englannissa joulu pyhineen on suvun ja kavereiden tapaamista varten. En tiedä onko meidän perheen joulu sellainen tavallinen joulu, mutta meillä ei jouluna tai pyhinä ole juuri tavattu ystäviä. Joulua on aina vietetty perheen ja suvun kesken. Täällä aattona tai joulupäivänä saatetaan tavata ystäviä pubissa. Kyseessä ei ole mikään ryyppyjuhla vaan ystävien kanssa ajan viettäminen. Täällä pubit ovat enemmän olohuoneita ja etenkin päiväsaikaan ei nurkissa Suomen tapaan istu juoppoja vaan perheitä ja ihan tavallisia ihmisiä,  jotka ovat tulleet tapaamaan ystäviään.

Joulupöydässä englannissa usein syödään kuivaa kalkkunaa, uunissa paistettuja perunoita ja muita uunivihanneksia, pigs in blanket eli pekoniin käärittyjä makkaroita, ruusukaalia kastanjoiden kanssa ja gravya eli ruskeaa kastiketta,  jossa usein on myös sipulin palasia. Jälkiruoaksi on kuivatuista hedelmistä koostuvaa kakkua/höyrytettyä vanukasta, josta kukaan ei yleensä tykkää. Ruokailun alussa kaikki saavat kimaltavan pötkylän, joka on nimeltään Christmas cracker. Sitä vedetään kaverin kanssa, kunnes se aukeaa poksahtaen. Sisällä on yleensä jotain krääsää (superpallo, kampa, pelikortit..), huono vitsi ja paperinen kruunu, jota vitsikkäästi sitten pidetään päässä ainakin ruokailun ajan. Ruokailun jälkeen ollaan usein pelailtu lautapelejä ja pyhinä on sitten sitä kavereiden tapaamista ja maaseutu kävelyitä isolla porukalla eväät ja termokset mukana.

Niityt vihertää ja ilma vaihtelee hyytävästä sateesta +12 asteeseen ja kauniisiin aurinkoisiin päiviin. Nyt on saatu osamme myös myrskytuulista ja korkeat nousuvedet ovat aiheuttaneet tulvia ympäri maata. Täällä meilläkin pitää ajaa varovasti, kun tiet helposti tulvivat.

Uutta vuotta varten täällä ei tunnu olevan ihmeemmin perinteitä. Rakettejakaan ei paukutella. Raketteja varten on oma Bombfire night syksyllä,  jolloin kyläläiset kulkevat läpi kylän isot paperilamput käsissään kulkueessa juhlapaikalle, jossa on iso roihuava kokko ja soittokunta. Illan päätteeksi on ilotulitus, mutta omia raketteja ihmiset eivät tunnu harrastavan.

Uusi vuosi ja uudet kujeet siis. Tytöllä alkaa koulu tiistaina ja meillä jatkuu arki. Leikkikerhoja, leikkitreffejä, koulumatkan talsimista, kodin hoitoa ja pieniä projekteja ja reissuja. Siitä on meidän kevät tehty. Uuden vuoden lupauksia annoin hiljaa mielessäni. Enemmän hetkessä läsnäoloa ja lasten kuulemista. Vähemmän puhelimen räpläämistä ja voivottelua unen puutteesta. Enemmän ulkoilua ja vähemmän ruutuaikaa koko porukalle. Ja enemmän kiitollisuutta jokaisesta päivästä, jonka läheiset saavat elää terveinä ja ilman suuria puutteita tai murheita. Onnellista uutta vuotta kaikille, mitä se onni sitten eri ihmisille sisältääkään!

3 kommenttia:

  1. Mä löysin tän blogin, jäin lukemaan ja taisin ulkea myös aiempaa blogiasi sieltä täältä. En tiedä kirjoitatko mielelläsi myös syvällisempiä postauksia arkihavaintojen lisäksi, mutta mua kiinnostaisi ihan valtavasti, miten lapselle tulee tunne rakastetuksi tulemisesta.

    On niin ihmeellistä, kun on ihmisiä jotka tietävät kokeneensa sellaisen hyvän lapsuuden. Joille se on varmaa ja selvää. Mistä se tulee, miten vanhemmat ovat toimineet? Joutuuko sellaisen rakastavan lapsuuden saanut ihminen itse miettimään näitä asioita tullessaan äidiksi tai isäksi?

    Mulle jäi jo muutama viikko sitten mieleen blogitekstisi, se taisi olla ns. vanhan blogin puolella, jossa jossakin kappaleessa kirjoitit aineellisesta köyhyydestä, uuden talon hankinnasta Englannissa, ja sitten sivulauseena "onneksi rakkautta on aina riittänyt" (lapsuudessasi). Se tuntui niin ihmeelliseltä, ihastusta herättävältä. Että oikeasti on ihmisiä, jotka tietävät sen. Miten? Millainen äiti sen tunteen saa aikaan?

    Toivon että se mysteeri joskus aukeaa minulle ja onnistun itse vastaavassa tehtävässä. Lapseni ovat nyt taaperoiässä.

    -Inka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan kyllä tosi mielelläni myös syvällisempiä pohdintoja sitä mukaa, kun niitä mieleen tulee kokonaisen postauksen verran.

      Ihan samojen kysymysten äärellä olen minäkin kamppaillut, vaikka koenkin olleeni rakastettu lapsena ja saaneeni onnellisen lapsuuden. Mistä se sitten syntyy? Voisin kuvitella, että omassa lapsuudessani tärkeää oli se, etteivät vanhemmat olleet urakeskeisiä. Vanhemmat olivat paljon kotona ja meidän lasten kanssa touhuttiin ja keksittiin paljon kaikenlaista kivaa. Vanhemmat olivat aina läsnä ja ympärillä oli myös paljon muita turvallisia, rakastavia aikuisia joilta sai positiivista huomiota ja kannustavaa palautetta.

      Itse ajattelen ainakin omien lasteni kannalta hyvän lapsuuden haasteiksi sekä fyysisen, että psyykkisen läsnäolon. Itse olen valinnut ainakin toistaiseksi kotona olon uran sijaan. Kaikille toki se ei ole taloudellisesti mahdollista. Mutta sillä taataan vasta se, että ainakin toinen vanhemmista on fyysisesti läsnä. Sitten on se ehkä vielä suurempi haaste. On niin paljon helpompaa ostaa lapsille leluja, istuttaa tv.n eteen, kun antautua lapsen maailmaan ja leikkeihin ja olla touhuissa mukana, vaikka ne välillä ovatkin aikuiselle puuduttavia. Itse koen tuon ainakin haasteelliseksi, että jaksaa aamusta iltaan asti olla henkisestikin läsnä ja tavoitettavissa lapselle. Mm. Jari Sinkkonen ja Janna Rantala ovat netissäkin kirjoittaneet samaisesta aiheesta tosi mielenkiintoisia tekstejä. Varmaankin se riittävän hyvä vanhemmuuskin on aika tärkeä käsite. Samoin se vanha klisee rajoja ja rakkautta. Musta kuulostaa jo hyvältä se, että pohdit asiaa ja haluat pyrkiä rakastavan ympäristön lapsille tarjoamaan. Etköhän siinä onnistu! Tsemppiä kasvatukseen ja kiitos kommentista!

      Poista
    2. Kiitos lohdullisesta vastauksesta!

      -Inka

      Poista